Kaatuneiden muistopäivä v.2011

 

      KAATUNEIDEN MUISTOPÄIVÄ

      Aiheen tähän kuvaani antoi kaatuneiden muistopäivä. Me olimme nuoria ennen sotaa ja koko elämä oli edessä. Ystävättäreni Laura ja minä tutustuimme suomenkielen opiskelijaan Eeroon, joka ihastui Lauraan. Kukapa ei olisi Lauraan ihastunut. Kävelimme usein yhdessä Aleksia pitkin ja muuallakin ja sain usein kuunnella Eeron tunteenpurkauksia Lauraan Pohjoisrannan laitureita ja Koskenniemen ja Goethen ylistystä. Sitten tuli SOTA. Eero meni rintamalle ja me molemmat tytöt lottahommiin sikäli kun emme opiskelleen välillä. Olin aivan sodan lopulla Antrean Viskarin kylässä kanttiinissa töissä ja kuulin Eeron olevan melko lähellä rintamalla tulenjohtueessa. Päätin soittaa hänelle. Yritin kaksi kertaa, mutten päässyt perille, mutta sitten kolmantena päivänä soitin esikuntaan, esitin itseni ja pyysin saada luutnantti Eeron puhelinyhteydet. Siinä oli karhua ja kettua ja oravaa yhteensä 5 kpl. Sain Eeron langan päähän. Oli perjantai-ilta ja Eero oli tavattoman iloinen. Hän sanoi pääsevänsä huomenissa pois tulenjohtueesta ja tulevansa heti maanantaina kanttiiniimme. Nousin puhelimesta ja minun tuli yhtäkkiä kauhea paha olo Eeron puolesta. – Minulla oli yksi muna, hieman sokeria ja vehnäjauhoja ja leivoin niistä jonkinmoisen kakun Eeroa odotellen. – maanantaina tuli sanomalehti, jossa Eeron kerrottiin kaatuneen perjantaina. Hautajaiset olisivat Parikkalassa määräpäivänä. Sain luvan mennä sinne. Kolusin kaikki pellot etsiäkseni angervonkukkia, joita Eero oli rakastanut. Muutaman vielä löysin ja panin ne limsapulloon matkaani varten. Sattumakyydeillä pääsin perille. Hautajaisissa tapasin Päivin, jonka kanssa Eero oli keväällä opiskelulomallaan seurustellut ja ollut mm. osakunnan vuosijuhlasta joutunut sammuttamaan pommitetun yliopiston paloa. Pidimme koko Päivin elämän ajan yhteyttä sittemmin.  Hautajaisista tulin takaisin taas sattumakyydeillä mm. Käkisalmesta  pätkän veturilla. Veturinkuljettaja kertoi minulle, että tiedänkö minä, että Venäjä ja Suomi ovat tänään tehneet välirauhan… Miksi näin lahjakkaan Eeron piti kaatua juuri sodan lopussa?

     Eero oli juuri ennen kuolemaansa kysynyt Lauralta, että kysyn viimeisen kerran, että tuletko vaimokseni. Laura oli jäänyt miettimään asiaa…

      Ajattelin vuosikaudet, että minäkö olin syyllinen Eeron kuolemaan. Innostuiko hän liikaa soitostani  ja nosti päänsä poterostaan. Myöhemmin vuosien mittaan olen saanut kuulla, ettei siinä ollut mitään tehtävissä. Poterossa oli ollut kaksi miestä ja poteroon tuli täysosuma…..

      Miehet alkoivat purkautua rajalta. Emme millään ehtineet keittää kahvia sille jonolle. Teimme mehua  saaviin ja möimme sitä keittiön ikkunasta, joka oli ihan maantien vieressä kastaen pakin suoraan saavista ja kun markat loppuivat, annoimme tikkuaskin , joka oli markan arvoinen. Kysyin yhdeltä pyörällä tulleelta mieheltä, että onko tätä jonoa pitkältäkin. – Ainakin 7 kilometriä, sanoi mies. Vesikin laski kaivosta sinä päivänä puolitoista metriä.

     Tämä oli mielessäni Kaatuneiden muistopäivänä.

     Helmiriitta